pääkirjoitus 18 10 34 Kestääkö IT:si iskut? Keväällä 2020 alkoi tapahtua. Viranomaisten piti yht- äkkiä käsitellä valtavia digitaalisen liikenteen määriä. Verkkokauppiaat näkivät, kuinka sivustot kaatuivat valtavan kysynnän takia. Pandemia voi mullistaa arjen hetkessä. Myynti voi laskea. Tai ampaista nousukiitoon. Tai kollegat klikkailevat kaikkia näkemiään linkkejä. IT:n on selviydyttävä jokaisesta tilanteesta. Vastustuskykyinen IT on paljon muutakin kuin tie- toturvaa. Siihen kuuluvat toimintatavat normaalitilan- teeseen ja katastrofin varalle. Ja siihen, kun kysyntä yllättäen nousee. Jos haluat tehdä IT:stä vastustuskykyisen, täytyy ensin tehdä organisaatiosta vastustuskykyinen. IT- johtaja voi edistää asioita, mutta hän ei onnistu kai- kessa yksin. Koko yrityksen on vedettävä yhtä köyttä – sekä sisäisesti että palveluntarjoajien kanssa. Oikean teknologian hankkiminen on oleellista, mutta avain- asemassa on hyvä johtajuus. Sivulla 22 tutkailemme tarkemmin, mitä vastustuskykyinen IT on ja miten odottamattomaan voi valmistautua. Hyviä lukuhetkiä, pitäkää huolta toisistanne. Pontus Cederberg, VP SMB Relation Sales 05 Ajankohtaista Innovatiivisia yrityksiä, pandemiankestävä kaupunki ja hotelliin rakennetut työtilat. 08 Turvallisuus Kolme uutta kyberuhkaa ja kolme hyvää strategiaa turvallisuuden parantamiseksi. 10 Uusi digitaalinen rooli CIO:lla on kenties yrityksen tärkein rooli: hänen täytyy varmistaa, että yritys on ajankohtainen myös tulevaisuudessa. 16 IT-infrastruktuuri Nämä makrotrendit vaikuttavat tärkeimpiin strategisiin päätöksiisi. 18 Profiili Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen ei usko, että johtajan pitäisi olla supersankari. 22 Vastustuskykyinen IT Järjestelmien pitää kestää kaikki normaalitilasta katastrofiin. 25 Innovaatio Viisi kohokohtaa Consumer Electronics Showsta (CES). 28 Tavarat Näillä laitteilla suoratoistourasi lähtee nousukiitoon. 34 Lopuksi Kestävyysguru Rebecka Carlsson on kirjoittanut reseptin tulevaisuudelle. Sen pääraaka-aine on tekniikka. Solutions ilmestyy kahdesti vuodessa, ja se kertoo Dustinin toiminnasta Pohjoismaiden IT-markkinoilla. Projektipäällikkö Anette Jarmert, Dustin Toimittaja Robert Långström, Spoon Layout David Linder, Spoon Käännöskoordinaattori Louise Holpp Seuraa meitä Dustin Dustin Group Ilmoitukset Simon Møller, simon.moller@dustin.dk Repro Markus Dahlstedt Spoon Paino Trydells Kannen kuva Christian Gustavsson MILJÖMÄRKT 341 091 TILAUKSET: solutionsmagazine@dustin.eu DUSTIN FINLAND OY: PUOLIKKOTIE 8, 02230 ESPOO PUH: 030-623 85 01 www.dustin.fi | 1 2021 Solutions 3
Download PDF fil