Kuljetusliike Järvimäki Oy Scania R 580 n n Kurikkalainen perinteikäs Kuljetusliike Järvimäki Oy ajaa piakkoin kalustolla, josta jo viidennes on Euro 6 -luokan Scanioita. Taustalla on kahdesta ensimmäisestä Euro 6 -autosta saadut erittäin rohkaisevat kokemukset, joten Järvimäki on tilannut kolme lisää. Lämpötilasäädeltyihin kuljetuksiin erikoistunut yritys sai kesän kynnyksellä käyttöönsä ensimmäiset, Euro 6 -normin mukaiset, Scania R 580 -moduuliyhdistelmänsä. Kolmas vastaavanlainen saadaan liikenteeseen vielä loppuvuoden aikana, ja tammikuussa käyttöön saadaan kaksi uutta rekkaveturia. Päivittäin Etelä-Pohjanmaan ja pääkaupunkiseudun väliä meijerituotteita kuljettavat Scaniat edustavat moderneja äärimittoja. Uusien säännösten mukainen 4,4 metrin kokonaiskorkeus päästään hyödyntämään tehokkaasti sillä 2-tasolastauksen ansiosta kuormassa kulkee peräti 316 meijerirullakkoa. Toisen yhdistelmän kokonaismassa on täydet 76 tonnia, toisen jäädessä hieman vajaaksi erilaisen rakenteen takia. Uusien autojen matkamittareissa Kari (vas.) ja Ari Järvimäen luotsaamalla kuljetus- ja varastointipalveluja tarjoavalla perheyrityksellä on 26 autoa, joista valtaosa on Scanioita. Ensi vuoden alussa Euro 6 -luokan Scanioita on jo viisi kappaletta. Kuljetusliike Pentti Ojala Ky Scania R 730 Ojalan uusin liikkuu 75 – 80 prosenttia kilometreistä kuorma päällä, siis 76 tonnin kokonaismassalla. Kesäoloissa keskikulutus on pyörinyt 50 litran tuntumassa satasella. n n Jyväskylässä majaansa pitävä Kuljetusliike Pentti Ojala Ky harjoittaa toimintaansa kahden säiliöyhdistelmän, viiden umpikorisen kuorma-auton ja yhden pakettiauton voimin. Säiliöyhdistelmät ovat Haanpään ajossa, muun kaluston palvellessa Olvia ja Itellaa. Ojalan uusin hankinta on uusien mitta- ja massasäännösten mukainen säiliöyhdistelmä, jolla ajetaan lateksia puunjalostusteollisuuden tarpeisiin. Yhdistelmä liikkuu Etelä- ja PohjoisSuomen välillä kuljettaen eri lateksilaatuja, joten valtaosa kilometreistä ajetaan kuorma päällä. Lateksia ei ole luokiteltu vaaralliseksi aineeksi, joten yhdistelmä on katsastettu 76 tonnin kokonaismassalle. Yhdistelmän omamassa on 24 200 kiloa, joten kantavuutta on 51 800 kiloa. Toinen Ojalan yhdistelmistä ajaa sekin lateksia. Kokonaismassaltaan 12

TEKNIIKKA TOSITOIMISSA AH-Trans Oy on jo yli 90 000 kilometriä, ja kaikki on toimitusjohtaja Ari Järvimäen mukaan pelannut kuten pitääkin. - Olemme olleet uusiin autoihin erittäin tyytyväisiä. Polttoaineenkulutus on ollut positiivinen yllätys. Massasuhteet yhdistelmässä ovat kohdallaan, ja moottoriteho on todettu riittäväksi. Vastaavissa ajotehtävissä ja kierrossa on ollut aiemmin R 500 -sarjalaiset. Suora vertailu 60-tonnisiin on Järvimäen mielestä kuitenkin vaikeaa, koska uutuuksilla on 25 prosenttia enemmän kokonaismassaa ja korkeuskin on kasvanut. – Edellisillä kulutus oli noin 40 litraa sadalla kilometrillä, ja Euro 6 -autot kuluttavat uusilla massoilla ajettaessa 8–9 litraa enemmän. Se on selvästi vähemmän kuin oletimme, yrityksen hallituksen puheenjohtaja Kari Järvimäki vakuuttaa. Scania R 490 n n Huittislaisen Heikkilän yrittäjäperheen yhtiöiden juuret juontavat vuoteen 1956, jolloin Ano Heikkilä aloitti puutavarakuljetukset. Nykyisin perheyhtiön ruorissa ovat Anon pojat Hannu ja Jukka. Seuraavaa sukupolvea edustaa Hannun poika Antti. Yhtiöryppääseen kuuluu kolme erillistä yhtiötä; metsäalan kuljetuksia hoitava Kuljetusliike Ano Heikkilä Oy, kontti- ja kemikaalikuljetuksia hoitava AH-Trans Oy sekä huolto- ja korjaamopalveluja myös ulkopuolisille tarjoava AH-Transhouse Oy. Kuljetusliikkeiden kalustokantaan kuuluu 25 yhdistelmää ja se muodostuu ruotsalaismerkeistä. Ensimmäiset kokemukset Euro 6 -päästötason autoista on saatu uusien Scanioiden myötä. Kemian- ja puunjalostusteollisuuden konttikuljetuksia varten yhtiöön hankittiin kaksi 5-akselista ja täysilmajousitettua Scania R 490 -konttiautoa, jotka vetävät perässään 3-akselisia perävaunuja. ADR-yhdistelmät ovat kokonaismassaltaan 68-tonnisia ja niissä hyötykuormaa on 52 tonnia. Kemikaalit kulkevat niitä varten valmistetuissa jalkakonteissa ja kuormanvaihto tapahtuu alle tunnissa vaihtamalla kontit vetoauton ja perävaunun ilmajousitusta käyttämällä. 63-tonnisen yhdistelmän veturina on Euro 5 -koneinen Scania R 500. Koska molemmat yhdistelmät ovat samassa ajossa, kulutusvertailu on mahdollista. Isänsä perustamaa kuljetusliikettä nykyisin vetävä Timo Ojala kertoo, että uudella Euro 6 -moottorisella ja 76-tonnisella R 730 -yhdistelmällä polttoaineen kulutus kuljetettua tonnikilometriä kohden on ollut jopa hieman pienempi kuin 500-heppaisella 63-tonnisella. - Polttoainetalous on yllättänyt meidät positiivisesti. Olimme henkisesti varautuneet siihen, että Euro 6 -moottoreiden myötä kulutus saattaa kasvaa. Kävi kuitenkin päinvastoin, Timo Ojala kertoo. Ojalan uusi iso vinkkeli on Ecolution by Scania -ajoneuvo. Se on siis kaikilta osin – huolto mukaan lukien – optimoitu nimenomaan polttoainetalouden näkökulmasta. Polttoainetaloudella onkin suuri merkitys auton kulurakenteessa, sillä auton ajosuorite on noin 250 000 kilometriä vuodessa. Uusista Scanioista toinen ajaa säännöllisesti Äetsän ja Kemin väliä. Auto liikkuu seitsemänä päivänä viikossa 21 – 22 tuntia vuorokaudessa ja se kerää kilometrejä lähes 40 000 kuukaudessa. Autoista toinen ajaa Äetsästä Pietarsaareen ja Äänekoskelle ja sen kuukautinen kilometrisaldo on noin puolet Kemiin ajavan määrästä. Hannu Heikkilän mukaan on itsestään selvää, että tämäntyyppisessä ajossa autojen on oltava uusia ja luotettavia. Heikkilöillä ei Euro 6 -tekniikkaa pelätty. Antti Heikkilän mukaan uskoa uuteen tekniikkaan loi Scanian pitkä kokemus molemmista päästönhallintatyypeistä sekä yli kolmen vuoden kokemus Euro 6 -moottoreiden valmistamisesta. Antin mukaan huolimatta siirtymisestä 5-akselisiin telivetoisiin vetoautoihin, 68 tonnin kokonaismassaan ja Euro 6 -päästönormiin, polttoaineen kulutus on pysynyt samana kuin aiemmilla 60-tonnisilla toisen merkin yhdistelmillä. Opticruise-vaihteistoilla varustetut tehdasvalmisteiset 5-akseliset veturit saavat muutenkin suitsutusta. Ajettavuus on erinomainen ja yhdistelmässä massa jakaantuu nyt paremmin vetoauton ja perävaunun välillä. Hannu (vas.) ja Antti Heikkilä ovat suhtautuneet Euro 6 -pakokaasunormiin avoimin mielin. Uudet Scaniat ovat osoittautuneet taloudellisiksi ja kuljettajat tykkäävät niistä. 13

    ...